"Sinä näit jotain," hän sanoi kävellessään Rufuksen rinnalla metsäpolulla. "Se oli unta… mutta ei tavallista unta."
Rufus ei vastannut. Hänen ilmeensä oli suljettu, kulmat painuneet alas. Ice ei painostanut, mutta hiljaisuus heidän välillään ei ollut enää rauhallinen.
He kulkivat hetken, kunnes pysähtyivät äkisti. Polulla heidän edessään seisoi hahmo. Tumma, huppu päässä, kädet piilossa viitan sisällä.
"Teitä on seurattu," hahmo sanoi matalalla, rauhallisella äänellä.
Rufus nosti nopeasti kätensä aseelleen. "Kuka olet?"
"Vain yksi niistä, jotka muistavat. Ja niistä harvoista, jotka tietävät, kuka Aeron oli."
Ice käänsi nopeasti katseensa Rufukseen. "Aeron? Se nimi... se on se, jonka sanoit unessasi."
Rufus ei sanonut mitään. Hänen kehonsa jännittyi kuin jousi vedettynä valmiiksi.
Hahmo astui askeleen lähemmäs. "Hän ei ole kuollut. Mutta hän ei ole enää… pelkästään Aeron. Etsitte totuutta, ja se totuus tulee viiltämään syvemmältä kuin mikään haava."
Ice katsoi suoraan Rufukseen. "Kuka hän on, Rufus? Miksi et kertonut minulle?"
Rufus painoi päänsä hetkeksi alas, nyrkit puristettuina.
"Koska joskus," hän sanoi hiljaa, "on helpompaa taistella hirviöitä vastaan kuin kohdata se, jonka menetti... ja jota ehkä ei koskaan saanut takaisin."
Vieras katsoi heitä hetken, ja sitten kääntyi.
"Löydätte hänet vanhan raunion juurelta. Mutta varokaa — hän ei ehkä enää muista kumpi teistä on vihollinen."
Ja niin nopeasti kuin oli tullutkin, hahmo katosi sumuun.
---
Rufus seisoi hiljaa. Ice seisoi hänen rinnallaan. Kysymykset olivat monia, vastauksia vain vähän. Mutta matka Aeronin luo oli alkanut — ja sen päässä odotti totuus, joka voisi joko yhdistää... tai tuhota heidät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti