Jäljet veivät heidät yhä syvemmälle metsään, sinne missä ilma tuntui entistä tiheämmältä ja kylmemmältä. Puut kaartuvat korkeina ja raskaina heidän ylleen, oksat raapivat hiljaa toisiaan tuulessa. Ice piti kättään lähellä vyöllään roikkuvaa veistä – varmuuden vuoksi. Rufus kulki edellä, ääneti mutta päättäväisesti.
Pian he näkivät ensimmäiset merkit sivilisaatiosta. Metsän keskeltä kohosi hämärä kylä, kuin suoraan unohdetusta tarinasta. Rakennukset olivat vanhoja, puisia ja sammaleen peittämiä. Kapeat polut mutkittelivat niiden välissä, ja ilma oli sakeana savun ja märän mullan hajusta.
Kylässä oli ihmisiä – mutta he olivat varautuneita, varjojen kaltaisia. He vilkaisivat tulijoita nopeasti ja katosivat sitten ovien taakse, sulkien ikkunaluukut perässään.
Ice vilkaisi Rufusta kysyvästi. Tämä nyökkäsi: heidän piti jatkaa.
Keskellä kylää seisoi suuri, ränsistynyt kaivo, jonka reunalle oli asetettu kivitaulu. Kaivon yläpuolella roikkui vanha lyhty, jonka himmeä valo tuskin jaksoi puskea ympäröivää pimeyttä.
Kylän laidalla he näkivät rakennuksen, joka oli hieman suurempi ja paremmin hoidettu kuin muut. Oven yläpuolella luki haalistunein kirjaimin:
"Varjojen Majatalo."
"Ehkä sieltä löydämme vastauksia," Ice kuiskasi.
Rufus nyökkäsi uudelleen ja astui ensimmäisenä sisään.
Sisällä ilma oli lämmin, täynnä takkatulen rätinää ja vanhan puun narinaa. Muutamat harvat asiakkaat nostivat katseensa heidän tullessaan ja seurasivat heitä hetken vaivihkaa, ennen kuin käänsivät huomionsa takaisin juomiinsa.
Majatalon tiskin takana seisoi vanha nainen, jolla oli harmaa huivi sidottuna tiukasti päänsä ympärille. Hän katsoi Rufusta ja Icea tiukasti, arvioiden.
"Oletteko te niitä, jotka seuraavat Aeronin jalanjälkiä?" nainen kysyi yllättävän suoraan.
Rufus ja Ice vaihtoivat nopean katseen.
"Me etsimme totuutta," Rufus vastasi matalasti.
Nainen nyökkäsi hitaasti ja viittasi heitä lähemmäs.
"Totuus," hän sanoi hiljaa, "ei ole täällä ilmaiseksi. Metsä vaatii veronsa. Ja joskus menneisyys vaatii enemmän kuin olemme valmiit antamaan."
Hän kääntyi, otti takanaan olevalta hyllyltä pienen, nahkaan sidotun kirjan ja laski sen tiskiin heidän eteensä.
"Aloittakaa tästä," hän sanoi. "Mutta varokaa... Varjojen kylässä kaikki ei ole sitä, miltä näyttää."
Rufus ojensi kätensä ja tarttui kirjaan. Hänen katseensa oli vakava, mutta jossain syvällä silmien takana syttyi uudenlainen liekki – toivo ja pelko sekaisin.
Ice kuiskasi:
"Meidän täytyy olla valmiita kaikkeen."
Ja niin he avasivat kirjan – ja menneisyys alkoi puhua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti