He saapuivat pienen, piilotetun järven rannalle. Vesi oli kirkasta ja kylmää, kuin vuorten sydämestä suodattunutta. Ice pysähtyi rantaan ja tuijotti peilityyntä pintaa.
"Tämä paikka..." hän sanoi hiljaa. "Tuntuu siltä kuin aika pysähtyisi."
Rufus seisoi hänen rinnallaan, katse tarkkana, mutta ilme pehmeni. "Harvat tietävät tämän lammen olemassaolosta. Tämä oli joskus osa pyhää aluetta, missä laumat puhdistautuivat ennen metsästystä."
Ice vilkaisi häntä sivusilmällä. "Ja nyt? Mitä varten se on?"
Rufus veti syvään henkeä. "Nyt se on paikka, jossa unohtaa hetken kaiken muun."
Ilman sanoja Ice astui veteen. Hän vavahti kylmyydestä, mutta hymyili. "Tule, vanha susi. Ehkä osaat vielä rentoutua."
Rufus murisi leikillisesti, mutta hänenkin silmissään pilkahti harvinainen lämpö. Hän astui veteen, vesi huuhteli pölyn ja veren pois hänen turkistaan. Järven pinta väreili heidän ympärillään, mutta hetki oli rauhaisa.
He uivat hetken hiljaisuudessa. Ei ollut sanoja tarpeen. Vesi kietoi heidät syliinsä, ja metsä seurasi hiljaa heidän liikkeitään.
Lopulta, istuessaan rantakivellä kuivatellen, Ice rikkoi hiljaisuuden.
"Rufus... Miksi oikeasti pelastit minut?"
Rufus katsoi eteenpäin, sumuista metsää kohti. "Koska vaikka olen elänyt yksin... tiedän miltä tuntuu, kun kukaan ei tule."
Ice nyökkäsi hitaasti. "Et ole enää yksin."
Rufus vilkaisi häntä. Hetken ajan, hänen kulmansa rentoutuivat, ja siinä oli jopa hymyn kaltainen ilme.
"En olekaan."
Mutta syvällä metsän uumenissa, joku tai jokin avasi silmänsä. Hetken rauha oli ohi. Varjo liikahti.
Sota ei ollut vielä alkanut. Mutta se oli tulossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti